sunnuntai 10. elokuuta 2014

Maalaissalaatti

Mökkimaisemat ukkoskuuron jälkeen

Kesä on mennyt enemmän ja vähemmän herkutellessa, mutta mitään mainitsemisen arvoisia uusia leipomuksia tms. en ole kokeillut. Josko nyt kuitenkin vähän herättelisin taas blogia henkiin ja kirjaisin tänne tämän maalaissalaatin ohjeen, jota saa ja pitää kriittisen raadin mukaan tehdä toistekin :)


*******

Maalaissalaatti

Krutongit
4 viipaletta paahtoleipää
2 rkl rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä

Salaatti
1 pussi salaattia
4 tomaattia
1 pkt pekonia
4 kananmunaa
300 g ohuita vihreitä papuja (pakaste)

Kastike
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl dijonsinappia
1/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus sokeria


Leikkaa leipäviipaleet kuutioiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja purista joukkoon valkosipulinkynnet. Paahda leipäkuutiot öljyssä kullanruskeiksi.

Revi salaatti ja viipaloi tomaatit. Paista pekonit pannulla rapeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle. Leikkaa jäähtyneet pekonit viipaleiksi.

Keitä kananmunia 5-6 minuuttia (keltuainen saa jäädä hieman löysäksi). Kuori ja halkaise jäähtyneet kananmunat. Keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä. Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.

Nosta tarjoiluvadille salaatti ja sekoita joukkoon 1 rkl sinappikastiketta. Asettele salaatin päälle tomaatit ja pavut. Valuta salaattiin loput kastikkeesta ja ripottele päälle pekoniviipaleet. Lisää kananmunan puolikkaat sekä krutongit.

*******

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Persikkaa ja rahkaa


Pääsiäinen oli ja meni, ja nyt odotellaan jo vappuhulinoita, mutta pitääpä kirjata tämä pääsiäispiirakan ohje tänne vielä muistiin. Sen verran hyvää tästä tuli, että voipi tehdä uudemmankin kerran.

*******

Pääsiäisen rahkatorttu

Pohja

100 g voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1,5-2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta 

Täyte

1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (2 dl) vispikermaa
3 kananmunaa
3/4 dl sokeria
0,5 dl mantelirouhetta
1 sitruunan raastettu kuori
0,5 dl sitruunanmehua
2 tl vanilliinisokeria

Pinnalle

1 tlk (410 g) persikkaviipaleita


Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi.

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä vehnäjauhot, manteli- ja leivinjauhe ja lisää jauhoseos taikinaan. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Sekoita rahkan joukkoon kerma, munat, sokeri, mantelirouhe, sitruunan raastettu kuori ja mehu sekä vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.
Anna tortun jäähtyä kylmäksi. 

Valuta persikkaviipaleet hyvin. Leikkaa viipaleet pitkittäin ohuemmiksi lohkoiksi ja asettele ne tortun pinnalle. 

*******

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Macaronit


Macaronit = parhautta! 
Enpä olisi uskonut, että nuo pikkuruiset pikkuleivät voisivat olla niin hyviä, mutta kyllä ne vaan veivät munkin kielen mennessään. Ensimmäinen kokeilukerta meni harakoille, mutta toinen onnistui jo varsin mallikkaasti. Kolmannella kerralla tein näiden suklaaversioiden lisäksi myös keltaisia, joiden välissä oli lemoncurdia. Hyviä nekin, mutta eivät kuitenkaan kutkuttaneet makunystyröitä ihan samalla tavalla kuin nämä suussasulavat suklaaunelmat.

Ohjeena käytin tätä.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Tuore leipä


Nam, täällä meillä tuoksuu parhaillaan tuore leipä. Tein paljon mainostettua vaivaamatonta leipää, ja lopputulos olikin iloinen yllätys. Leipä on juuri sellainen kuin sen pitää ollakin: kuori rapeaa ja sisus kuohkeaa. Kaiken lisäksi se valmistuu ihan silmänräpäyksessä, jos kohottamisaikoja ei oteta huomioon. Käytin puolet tavallisia vehnäjauhoja ja puolet täysjyvävehnäjauhoja, mutta tätähän voi varioida mielin määrin.


*****

Pataleipä

7 dl jauhoja (esim. vehnä-/täysjyvävehnäjauhoja)
1-2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada joukkoon vesi ja sekoita puuhaarukalla taikinaksi. Peitä taikina tuorekelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja pane kannellinen pata tai kattila kuumenemaan uuniin. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa hieman taikinan päälle ja pyöräytä taikina palloksi. Peitä taikina tuorekelmulla ja anna kohota vielä 30 minuuttia. Pane taikinapallo kuumaan pataan, pane kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

*****

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Välipalahetki

Keittiön uusi sisustustaulu

Blogi on viettänyt vähän hiljaiseloa vuodenvaihteen yli, mutta jospa nyt tänne saisi vähän elämää taas. Aloitetaan vaikkapa tällä lettuohjeella, joka pääsi tänään ensimmäistä kertaa kokeiluun. Letut oli ensisijaisesti tarkoitettu lapselle välipalaksi, mutta ne maistuivat hyvin myös meille uudenvuodenlupauksia pitäville vanhemmille ;) Ohje on Matleena Lahden kirjasta Luomuruokaa lapselle.

Täällä eletään muutenkin murrosta lapsen ruokailuhetkissä, kun lusikka ja soseet eivät ole yhtään hauskoja kavereita tällä hetkellä. Lusikka kelpuutetaan silloin, kun siitä saa välipalaa (=makeaa sosetta), iltapuuroa tai D-vitamiinia :), mutta muuten täytyy saada syödä itse omin pikku kätösin. Tämän hetken suosikkeja ovat paistettu kana, munakkaat, makaroni, jauheliha- ja kasvispihvit, mandariini ja banaani.


***** 

Banaani-raejuustoletut

2 dl kookosmaitoa
1 banaani
0,5 dl raejuustoa
1 muna
1-2 dl vehnäjauhoja
ripaus kardemummaa

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimineen ja sekoita taikinaksi. Anna taikinan turvota hetki ja paista sitten pieniä lettuja rasvassa.

*****