lauantai 21. syyskuuta 2013

Huvilakauden päättäjäiset


Pohjanmaalta kotoisin oleva mieheni perhe on tottunut viettämään huvilakauden päättäjäisiä vuosittain syksyn alkaessa, ja halusimme ottaa saman perinteen käyttöön myös mökillämme. Kyseinen viikonloppu olikin kuin tehty kesäkauden päättäjäisiä varten, sillä silloin tuntui olevan kesän ja syksyn taitekohta. Viikonloppuun mahtui niin aurinkoa kuin järvessä uimista, mutta myös syksyn värejä, pimeitä ja kirpeitä iltoja, kynttilöitä ja tähtitaivasta. Ja tietty hyvää ruokaa, joka valmistettiin syksyn mauista - puolukoista, kaalista, kurpitsasta ja omenoista.

Kahveen kanssa nautittiin omena-puolukkakukkosia, jotka menivät osastoon "ihan ok". Tällainen sokerihiiri olisi ehkä kaivannut lisää makeutta, mutta toisaalta seuraavana päivänä kukkoset olivat jo paljon maukkaampia, joten ehkäpä nämä olisi syytä valmistaa jo edellisenä päivänä.


*****

Omena-puolukkakukkoset

Pohja
150 g voita
1 dl fariinisokeria
2 dl ruisjauhoja
2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte
500 g (n. 9 dl) omenaa
3/4 dl fariinisokeria
1/2 tl kardemummaa
2 dl puolukoita

Mittaa voi, fariinisokeri, jauhot ja leivinjauhe monitoimikoneen kulhoon ja aja ainekset leikkuuterällä muruiksi (voit valmistaa taikinan myös käsin nyppimällä). Lisää muna ja jatka sekoittamista, kunnes taikinasta muodostuu pallo.

Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pötköksi ja jaa se 12 palaan. Pane palat voideltuihin muffinipellin vuokiin (tai isoihin paperimuffinivuokiin) ja taputtele ne jauhotetuin sormin vuokien pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte. Pese ja leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja lisää fariinisokeri. Paista omenat voi-sokeriseoksessa puolipehmeiksi. Lisää kardemumma ja puolukat. Jäähdytä seos.

Jaa täyte taikinakuoriin. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Tarjoa vaniljakastikkeen kera.

*****

perjantai 6. syyskuuta 2013

Soseasiaa



Stokken Tripp Trapp on ollut meillä käytössä nyt pari viikkoa. Syöttötuolin käytön aloitus tulikin hyvään saumaan, kun pikkumies ei enää viihdy kovin hyvin sitterissä, mutta syöttötuolissa hän istuu mielellään ruokailujen lisäksi myös katselemassa ja leikkimässä samalla, kun hääräilen keittiössä.

Täällä on nyt sosekeittiö vauhdissa harva se ilta, jotta saadaan pakastettua vielä kesän satoa talteen. Tähän mennessä olen pakastanut kasvikset ja lihat jääpalamuotteihin ja yhdistellyt makuja vasta sulatusvaiheessa, mutta pikkuhiljaa voisi ruveta tekemään kokonaisia annoksia esimerkiksi hedelmäsoseista ylijääneisiin pilttipurkkeihin.


Hankittiin muuten tällainen Frozzypack vauvanruokien kuljetukseen. Eväsrasian kansi toimii kylmäkallena, ja se pitää ruoan viileänä jopa 7 tuntia. Testattu ja erittäin hyväksi todettu, joten voin suositella! Frozzypackeja myy ainakin Partioaitta.