tiistai 29. lokakuuta 2013

Puoli vuotta sitten...


Katselin eilen pikkuvaavilaisen ristiäiskuvia enkä voi käsittää, miten hän on ollut joskus niin pieni. Nyt täällä riittää jo vauhtia ja vipinää, kun hän tekee tutkimusmatkoja pitkin asuntoamme. Etenkin ulkoeteinen ja siellä oleva peilikaappi kiinnostavat kovasti, samoin kodinhoitohuone ja ruokapöydän alla oleva tuolisokkelo. Pikkukaveri laittaa turbovaihteen päälle varsinkin silloin, kun astianpesukoneen luukku tai jääkaapin ovi on auki. Etenemistyylinä on ryömiminen, konttausasentoa haetaan kovasti ja kävelemisen riemu on mahtava, kun häntä kävelytetään tai kun hän saa itse steppailla sohvasta kiinni pitäen. Voi tuota pienen ihmisen iloa!



Mutta niihin ristiäiskuviin... niitä katsoessani alkoi tehdä mieli lohivoileipäkakkua, jonka valmistin Kinuskikissan ohjeilla ristiäisjuhliin. Kakun lohimousse on tosi maistuvaa, ja se sopii paitsi kakuntäytteeksi myös vaikkapa uuniperunoiden lisukkeeksi.


*****

Lohikeikauskakku

n. 400 g ruisleipäviipaleita

Kostutus
maitoa

Täyte
4 liivatelehteä
400 g lämminsavulohta (nahkoineen n. 700 g)
2 dl tillisilppua
1 ½ dl ruohosipulisilppua
2 ½ dl vaahtoutuvaa kevytvispiä
2 dl kevytmajoneesia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sinappi-kurkkusalaattia
valkopippuria
½ dl sitruunamehua

Koristelu
jääsalaattia
persiljaa
tomaattiruusu 2-3 tomaatista


Vuoraa noin 1,5 litran vetoinen, pyöreäpohjainen kulho kelmulla.

Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja halkaise ne kulmasta kulmaan kolmioiksi. Kasta leivät maitoon ja asettele ne kulhon pohjalle ja reunoille.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Puhdista kala ja leikkaa pieniksi paloiksi. Silppua tilli ja ruohosipuli. Vaahdota kevytvispi. Lisää joukkoon majoneesi, tuorejuusto, kurkkusalaatti, lohi, tilli- ja ruohosipulisilppu sekä valkopippuri. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet. Lisää seos täytteeseen.

Kaada täyte kulhoon. Tasaa täytteen yläpuolelle jääneet leipäviipaleet veitsellä ja asettele kostutettuja leipäviipaleita täytteen peitoksi yhtenäiseksi kerrokseksi. Peitä kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia tai seuraavaan päivään.

Siirrä peitoksi laitetut kelmut syrjään ja aseta kulhon päälle tarjoilulautanen. Käännä kulho nurinpäin, nosta kulho pois ja irrota kelmut kakun ympäriltä.

Koristele kakku salaatinlehdillä sekä persiljalla ja tomaatinkuoresta tehdyllä ruusukkeella.

*****


tiistai 22. lokakuuta 2013

Omppupiirakka

Omppupiirakka uuniin menossa. Piirakka ei ollut kovin kuvauskelpoinen enää paistaminen jälkeen, kun se pääsi tummumaan hieman liikaa. Mutta hyvää se oli joka tapauksessa! Note to self: ei kannata yrittää nukuttaa lasta päikkäreille ja vahtia uunissa paistuvaa piirakkaa yhtäaikaa...

Kiitos kaverin ja hänen omppulahjoituksensa, ollaan päästy tekemään jos jonkinlaisia omenaherkkuja tänä syksynä. Tästä piirakasta tuli kivan kuohkeaa, ja se valmistui hetkessä ilman sen kummoisempia vatkaamisia.


*****

Omenapiirakka

200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
3/4 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
omenoita (isoja 3-4, pieniä 7-8)
kanelia ja sokeria

Sekoita kulhossa sokeri ja sulatettu margariini, lisää joukkoon vehnäjauhot. Ota taikinaa sivuun noin kahvikupillinen.

Lisää taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja kaada päälle pilkotut omenat. Ripottele omenoiden päälle kanelia ja sokeria sekä sivuun jätetty taikina. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

*****

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Karjalanpiirakkapäivä


Kansainvälisenä korvapuustipäivänä leivoimme äitini kanssa karjalanpiirakoita, kuinkas muutenkaan :)

Leipomisidea syntyi viimeviikkoisesta Koko Suomi leipoo -ohjelmasta, josta on tullut lemppariohjelmani. Aina jokaisen jakson jälkeen tulee hirmuinen hinku alkaa kokeilla uusia ohjeita ja koristeluideoita. Kohtapuoliin kokeilulistalla voisivat olla herkullisen väriset macaron-leivokset...